Elinkeinoelämä Riihimäellä

Rautatiellä, varuskunnalla ja elinkeinoelämällä on ollut ratkaiseva vaikutus Riihimäen kehitykseen. Seuraavassa käydään läpi lyhyesti sivustolla tarkasteltavien alueiden näkökulmasta tärkeimmät yksittäiset elinkeinoelämän vaikuttajat.

 

Valtion rautatiet

Helsinki-Hämeenlinna rautatien rakentaminen teki Riihimäestä asemapaikkakunnan ja tämän jälkeen Pietarin radan rakentaminen nosti Riihimäen maan tärkeimmäksi risteysasemaksi. Jo radan rakentaminen toi työväkeä paikkakunnalle, kesällä 1868 Riihimäen rautatietä oli rakentamassa 1100 työmiestä. Rautatie oli uuden ajan symboli, mutta ennen kaikkea taloudellisen ja materiaalisen kehityksen fyysinen mahdollistaja, joka toi mukanaan ihmisiä, työväkeä, tavaroita, varallisuutta ja uutta elämänmuotoa. Se toi tullessaan asemarakennuksen ravintoloineen ja majoitushuoneineen sekä veturivarikon. Rautatien myötä Patastensuon torpparikulmalle syntyi uusi yhdyskunta, josta aikaa myöten kehittyi merkittävä asuinalue Riihimäelle. Riihimäen asemalta lähti 1900-1905 noin 40 000 matkustajaa, mutta 1915-1920 jo yli kolminkertaisesti eli 143 000. Tavaraliikenteessä vuotuiset vaihtelut olivat suuria pääasiassa puutavaramarkkinoiden suhdanteiden seurauksena.[1]

 

Patastenmäen sammal- eli turvepehkutehdas

Ennen Paloheimon tehdaslaitosten perustamista Riihimäen laajin teollisuusyritys oli Patastenmäen kupeessa sijainnut turvepehkutehdas Suomen Turvepehku Oy – Finska Torfströ Ab, joka perustettiin jo 1890. Tehdas valmisti turvepehkua rakennusten eristeiksi ja karjan kuivikkeeksi. Tehdas tuhoutui tulipalossa 1906, mutta rakennettiin uudelleen. Turpeen nostaminen työllisti kesäisin myös naisia. Tehdas tuhoutui talvisodan pommituksissa. [2] Turvepehkutehtaan perustaminen oli seurausta rautatiestä paitsi välillisesti, mutta myös suoremmin: tehtaan perustivat helsinkiläiset rautatiepiirit ja se oli 1800-luvun lopulla alueen huomattavin työnantaja.[3]

Paloheimo OY

Riihimäen elinkeinoelämässä keskeisin yksittäinen vaikuttaja on ollut Paloheimo Osakeyhtiö, joka on harjoittanut tuotantotoimintaa useilla elinkeinoelämän alueilla. H.G. Paloheimon perustama Riihimäen Sähkö- ja Sahalaitos piti yllä mm. sahaa, puusepäntehdasta, sähkölaitosta sekä Riihimäen-Lopen Rautatie OY:n rautatietä. H. G Paloheimon kuoleman jälkeen hänen perillisensä perustivat H.G. Paloheimo OY:n.

Paloheimo myös näkyi vahvasti Riihimäen maisemassa. Rautatieaseman kupeessa keskustan suunnassa kadun toisella puolella oli yhtiön pääkonttori, etelän suunnassa sähkölaitos ja sen takana yhtiön Riihimäen sahan alue. Asemaravintolaakin Paloheimo pyöritti aikoinaan ja vielä 1950-luvun alussa asemalta saattoi jatkaa matkaa Paloheimon omaa pienrautatietä pitkin Lopen suuntaan Kesijärvelle yhtiön virkistysalueelle.[4]

Puunjalostusteollisuus oli Paloheimo OY:n toiminnan tärkein tuotannonala. Koko yhtymän työntekijöitä oli vuonna 1950 noin 1 250, Riihimäen ulkopuolella sijainneiden laitosten työntekijät mukaan luettuina. Näiden lisäksi yhtiön palveluksessa oli 2250 metsätyöntekijää. Vuonna 1957 työntekijöitä oli 935 ja näiden lisäksi vielä metsätyöntekijöitä 1308.[5]

Riihimäkeläisittäin kiinnostava jälleenrakennusajan yksityiskohta Paloheimo OY:ssä on yhtiön harjoittama puutaloteollisuus. Tämä ala ei jäänyt sotavuosien asuntopulan aikaiseksi kokeiluksi, vaan vuonna 1948 valmistui Paloheimon tehdasrakennus, jossa pystyttiin valmistamaan puutaloja 4000-5000 standartin[6] vuosivauhdilla. Taloja vietiin myös ulkomaille. Markkinointi hoidettiin Puutalo OY:n kautta.[7]

Riihimäen Lasi

Erittäin tärkeä teollisuudenala Riihimäellä on ollut lasiteollisuus. Riihimäellä oli rautatien ja sijaintinsa lisäksi se etu, että lasitehtaiden tarvitsemaa polttoainetta oli saatavissa kaupungissa sijainneelta sahalta. M.A. Kolehmainen ja H.G. Paloheimo tekivät vuonna 1909 sopimuksen perustettavasta osakeyhtiöstä ja 1910 perustettiin Riihimäen lasitehdas. Aluksi valmistettiin vain yksinkertaista talouslasia, myöhemmin ikkunalasia ja sittemmin tehdas laajensi tuotantoaan monipuolisesti käyttö- ja taidelasiin sekä kristalliin. Riihimäen Lasilla oli myös oma silkkipaino, jossa painettiin etikettejä pulloihin. Ikkunalasin valmistus Riihimäellä oli alkanut jo 1939, tämä tehdas sijaitsi pääradan ja Lahden rajan risteyksen pohjoispuolella.[8]

1960-luvulla tehtaan tärkein tuotannonala oli pakkauslasin valmistus, mutta tehdas valmisti pakkauksia myös muovista. Tämä tuotanto siirrettiin 1970 Ryttylän vanhan lasitehtaan tiloihin. Tehtaan tuotteita vietiin 1960-luvun alussa yli 20 maahan, etenkin Länsi-Saksaan ja Tanskaan.

Riihimäen Lasilla oli vuonna 1920 280 työntekijää ja vuonna 1939 jo yli tuhat työntekijää, suurimmillaan työntekijöiden määrä oli 1951 lähes 1200, minkä jälkeen työntekijöiden määrä kääntyi laskuun. Vuonna 1959 työntekijöitä oli 950. Kasvu näkyi vielä selvemmin raaka-aineiden kulutuksessa. Vuonna 1920 niiden kulutus oli 2050 tonnia, neljän vuosikymmen päästä  1959 jo yli kymmenkertainen (23 500 tonnia).[9]

Suomalaiselle lasiteollisuudelle koittivat vaikeat ajat 1970-luvulla ja tämä näkyi Riihimäellä mm. ikkunalasin valmistuksen loppumisena kokonaan. Pakkauslasin valmistus jatkui vielä 1990-luvulle, kunnes enemmistön Riihimäen Lasin osakkeista hankkinut A. Ahlström päätti lakkauttaa Riihimäen pakkauslasitehtaan ja keskittää tuotannon Karhulan tehtaille. Tehtaalla työskenteli tuolloin 179 henkilöä. Vielä 1960-luvulla lasiteollisuus kaikkinensa oli työllistänyt Riihimäellä yli tuhat henkilöä.[10]

Kumela Oy

Riihimäen Lasin lisäksi Riihimäellä toimi Kumelan lasitehdas. Lasitehtaan toiminta ja Kumelan kaupunginosan muodostuminen liittyvät sikäli kiinteästi toisiinsa, että sen historiaa käsitellään tarkemmin tuonnempana Kumelan alueen yhteydessä.

Yhdessä nämä molemmat lasitehtaat vaikuttivat merkittävästi Riihimäen läntisten kaupunginosien rakentamiseen. Lasitehtaan ympärille syntyi jo ennen sotia oma pienoisyhteiskuntansa työväenasuntoineen ja myös Kumelan lasitehtaan ympärille syntyi tehtaan työväen asutusta.

 

Sako

H.G. Paloheimo oli mukana myös, kun Riihimäelle alettiin perustaa sisällissodan jälkeen ampumatarviketehdasta. Tehdas valmistui 1920 ja toimi Oy Suomen ampumatarviketehdas AB nimisenä vuoteen 1927 asti. Tuolloin Helsingissä toiminut Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Oy osti ampumatarviketehtaan tontteineen ja laajensi tehdasta, joka jatkoi Oy Sako Ab nimellä. Tehdas siirtyi sotien jälkeen Suomen Punaisen Ristin omistukseen ja tehtaassa valmistettiin myös tekstiiliteollisuuden koneita aina vuoteen 1964 asti. Pääpaino oli kuitenkin metsästysaseiden ja patruunoiden valmistuksessa ja suurin osa tuotannosta myytiin ulkomaille.

Tehdas työllisti 1940-luvun lopussa lähes 400 henkilöä, joista suuri osa asui yhtiön rakennuttamissa asunnoissa. 1970-luvulla tehtaalla oli jo noin 700 työntekijää, mutta 1990-luvun lopulla määrä oli laskenut pariin sataan.[11] Tehdas on vaikuttanut merkittävästi Hirsimäen alueen ja sen lähialueen kehitykseen.

[1] Hoffrén & Penttilä 1979, 109-111. 412-414.

[2] Hoffrén & Penttilä 1979, 360-361, 782-783; ,”Patastenmäki on rauhallisten ihmisten kaupunki”, Riihimäen Sanomat 30.7.1988.

[3] Lindstén 2010, 13.

[4] Honka-Hallila 2000, 202.

[5] Hoffrén & Penttilä 1979, 89- 901.

[6] Standartti (josta on käytetty myös nimitystä standardi tai standertti[1]) on aiemmin varsinkin laivauksessa käytetty puutavaran tilavuusyksikkö..

[7] Puutalo OY oli vuonna 1940 perustettu 21 puunjalostusteollisuusyrityksen perustama yhteistoimintaelin. Se perustettiin tehostamaan valmiiden puurakennusten ja rakennusosien teollista valmistusta ja markkinointia, se osallistui myös rakennusjärjestelmien suunnittelu- ja tutkimustyöhön sekä valistus ja tiedotustoimintaan. Ensimmäinen merkittävä tehtävä uudella yhtiöllä oli Ruotisista saatujen lahjatalojen pystyttämisen organisointi. Pian yhtiö sai käyntiin oman taloteollisuustuotannon. Yhtiön suosituimmiksi talotyypeiksi nousivat 1940-luvulla yksikerroksiset Rauhakoto ja Metsäkoto sekä Toivo Jäntin ja Jorma Järven suunnittelema 1,5-kerroksinen Rauhala.# Neuvostoliittoon vietiin sotakorvauksina tuhansia Puutalo Oy:n pientaloja, mutta vuonna 1955 kariutuneen kauppasopimuksen seurauksena vienti pysähtyi. Tämän seurauksena yhtiön toiminta alkoi keskittyä valmistalojen markkinointiin ja sen nimi muutettiin Myyntiyhdistys Puutaloksi ja kotimaan markkinoiden merkitys alkoi kasvaa voimakkaasti. Myyntiyhdistys Puutalon toiminta loppui 1979, mutta sen toiminta jatkui yrityskauppojen myötä nimellä Suomen Taloteollisuus Oy. Ks. esim. Kammonen 2012, 42-43.

[8] Honka-Halila 2000, 177-199.

[9] Hoffrén&Penttilä 1979, 907,914.

[10] Honka-Halila 2000, 177-199.

[11] Hoffrén & Penttilä 1979, 346-347, 921–923; Honka-Hallila 2000, 217.