Ruotsinkadun alue

PETSAMO / KORTTI 7
Valmistunut 1940-1941
Ruotsalaisten talotehtaiden talotyyppejä

Petsamonkadun päästä päähän kulkemalla kuljetaan samalla matka koko suomalaisen itsenäisyyden ajan pientalorakentamisen historiaan.

Se alkaa Urheilupuistosta ja päättyy Juppalan pienteollisuusalueelle. Puistomaisuus, omakotitalovaltaisuus ja pienteollisuus ovatkin Riihimäen kaltaiselle ja kokoiselle kaupungille hyvin ominaisia piirteitä.

Petsamonkadun varrella sijaitsee monia hyvin säilyneitä erittäin hienoja aikansa rakennuksia ja rakennuskokonaisuuksia, mutta myös harmoniaa rikkovia, yksittäisiä tontteja täyttäviä, etupäässä uudehkoja rakennuksia. Jälkimmäiset kertovat nurjempaa tarinaa omakotitaloalueiden kehityksestä. Mahtuupa joukkoon jopa yksi betonielementtitalo.

Rakennushistoriallisesti erityisen kiinnostavia katuosuuksia ovat Puutalo Oy:n tyyppitalojen sarjat – pienet omakotitalot sekä puukerrostalot – sekä hyvin säilynyt 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa muodostunut tyyppi- eli rintamamiestaloalue.

Myös liike- ja palvelurakennusten historia on läsnä Petsamonkadulla. Petsamonkatu 30 lienee vanha liikerakennus suurine ikkunoineen, samoin Petsamonkatu 68, joka on viime vuodet toiminut pizzeriana ja olutravintolana.

Osa Petsamonkatua edustaa urbaanimpaa ja kaupunkimaisempaa rakentamista, joskin pienimuotoisesti. Kontiontien ja Petsamonkadun risteyksessä olevat kaksi pienkerrostaloa jatkavat Kontiontien matalien kerrostalojen sarjaa.