Kolmiopuisto

Kolmiopuisto oli Riihimäen kauppalan ensimmäinen kunnallinen puisto.

Rity-talo eli Riihimäen työväenyhdistyksen talo

Rity-talo. Katoavaa kaupunkikuvaa?

Hämeenkadun rakennuskanta on ollut jatkuvassa muutoksen tilassa siitä lähtien kun se vuonna 1906 saatiin avattua käyttöön. Ensimmäisenä rakennuskannan murroksena voidaan pitää kauppalan aikaista isokokoisten funkkisliiketalojen rakentamista vanhojen pienehköjen puutalojen tilalle 1930-luvulta lähtien. Seuraava isompi muutos tapahtui 1960-luvulla kun kaupungiksi muuntautunut Riihimäki alkoi uudistaa liikekeskustaa voimakkaasti modernimpaan suuntaan. Tällöin purettiin suurin osa keskustan vanhoista puutaloista ja tilalle rakennettiin uusia kerrostaloja kiihtyvään tahtiin. Elementtikerrostalojen ja usein persoonattomaksi koetun insinööriarkkitehtuurin jälkeen Hämeenkadulle alettiin 1980-luvulla rakentaa postmoderneja liikerakennuksia, joista monikaan ei onnistunut sulautumaan sujuvasti yhteen vanhemman rakennuskannan kanssa. Vuosisadan vaihteessa ja alussa rakentaminen keskittyi liikerakennusten sijaan asuinkerrostaloihin, joiden arkkitehtoninen anti Hämeenkadun katukuvalle on jäänyt vähäiseksi.

Rakennussuojelullinen ajattelu ja kaupunkikuvan historiallisten kerrosten arvostus on johtanut siihen, ettei vanhaa rakennuskantaa enää pureta heppoisin perusteluin vain siksi, että se on vanhaa. Siksi myöskään Riihimäen keskustan kauppalan aikaiset liikerakennukset eivät ole enää nykyisin purku-uhan alla. Useat Riihimäen liikekeskustan ennen 1960-lukua rakennetuista rakennuksista on nykyisin kaavamerkinnöillä suojeltuja ja kaupunkilaisten yleinen mielipide on myös vahvasti niiden säilyttämisen kannalla. Nykypäivänä ajatus Teräksen, Laakson ja Apollon talojen purkamisesta uuden liikekeskuksen rakentamisen tieltä olisi ennenkuulumaton, vaikka kyseinen suunnitelma oli täyttä totta vielä 1980-luvun lopulla.

Kaikkia vanhoja rakennuksia ei kuitenkaan arvosteta samalla tavalla. Riihimäelläkään funkkiskeskustan rakennusten kokema arvostus ei yleensä yllä modernistisiin betonirakennuksiin, jotka ovat myös kiinteä osa kaupungin katukuvaa. Rakennuskannan muovautuminen onkin 2000-luvulla siirtynyt 1960-luvun modernististen betonirakennusten purkamiseen uudisrakennusten tieltä. Hämeenkadun tuorein uudisrakennus valmistuu 2018 loppuun mennessä entisen Sokos-Karan tavaratalon paikalle. Keskuskadulla entinen Nordean pankkikonttori purettiin korkean asuinkerrostalon tieltä.

Seuraava suurempi purkukohde Hämeenkadulla on Kolmiopuiston kupeessa sijaitseva Riihimäen työväentalo eli Rity, jonka tilalle suunnitellaan kahta korkeaa asuinkerrostalo. Rity-talo on ollut olennainen osa Hämeenkadun ja koko keskustan katukuvaa jo yli puoli vuosisataa, mutta silti sen säilyttämistä ei ole vaadittu kovaäänisesti eikä rakennuksen purkamista vastusteta kiivaasti. Monen mielestä rakennus ei ole koskaan ollutkaan visuaalisesti miellyttävä ja sen vuoksi sen purkaminenkaan ei ole ongelma. Museovirastonkaan lausunnossa Rity-taloa ei pidetty kaupunkikuvallisesti tai arkkitehtonisesti niin merkittävänä, että sen purkamiselle olisi esteitä. Talolle on myönnetty purkulupa joulukuussa 2017, mutta uudisrakennusten rakennuslupakäsittely on vielä kesken.

Betonin kuviteltiin 1960- ja 1970-luvuilla olevan lähes ikuinen ja huoltovapaa materiaali, mutta aika on todistanut muuta. Betoni ei suojaa tukirakenteina toimivia raudoituksia korroosiolta ja pakkanen, saasteet ja vesi rapauttavat ja raidoittavat betonijulkisivuja. Betonirakennukset eivät yleensä vanhene kauniista ja niiden korjaaminen on vaativaa ja kallista. Myös Rity-talon kohdalla viimeksi vuonna 1991 peruskorjatun rakennuksen korjaustyöt arvioidaan niin kalliiksi, että purkaminen ja uusien kiinteistöjen rakentaminen nähdään taloudellisesti perustellumpana vaihtoehtona.

Ennen Rity-taloa samalla paikalla Hämeenkadulla sijaitsi vuonna 1906 valmistunut puurakenteinen työväentalo, jonka suunnitteli rakennusmestari J. Emil Olander (myöhemmin nimellä J.E. Valorinta). Työväentalo valmistui pitkälti talkoovoimin kolme vuotta aikaisemmin paikkakunnalla järjestäytyneen Riihimäen työväenyhdistyksen taloksi. Vanhaa työväentaloa laajennettiin vuonna 1917, jolloin taloon rakennettiin näyttämötilat sekä asunto vahtimestarille. Jo ennen talvisotaa työväenyhdistyksellä oli suunnitelmat uuden talon rakentamisesta pieneksi jääneen rakennuksen tilalle. Sota kuitenkin sotki suunnitelmat ja uuden rakennuksen sijaan vanhaa työväentaloa laajennettiin toisen kerran 1950-luvulla. Lopulta 1960-luvun alussa vanha rakennus päätettiin purkaa uuden tieltä pois.

Rity-talo valmistui vuonna 1963 ja se on arkkitehtien Marjatta (1927-2004) ja Martti Jaatisen (1928-2008) suunnittelema. Martti Jaatinen on yksin ja yhdessä vaimonsa kanssa suunnitellut lukuisia julkisia rakennuksia Riihimäelle. Tärkeimpinä mainittakoon nykyisin suojeltu vanha linja-autoasema (1955), Paloheimonkadulla sijaitseva Autolan talo (1962), vanha kauppaoppilaitos (1963) Kalevankadulla sekä nykyisin taidemuseona ja poliisiasemana toimiva valtion virastotalo (1963). Martti Jaatinen toimi myös Riihimäen kauppalanarkkitehtina pian valmistumisensa jälkeen vuosina 1955-58 sekä teki vaimonsa kanssa kaupungin uuden yleiskaavan vuonna 1970.

Rity-talo on Hämeenkadun muuhun rakennuskantaan verrattuna omalaatuinen. Katutason julkisivua vallitsee koko rakennuksen kiertävät näyteikkunalasipinnat, joiden yläpuolella lepää massiivinen yhtenäisen vaikutelman antava betonilaatta, joka toimii myös suurena yhtenäisenä kattoterassina. Rakennuksen oikea siipi kohoaa kaksi kerrosta kattotasanteen yläpuolelle. Rakennuksen sisätilat on ryhmitelty keskellä sijaitsevan atrium-pihan ympärille. Sisäpihalta on kulku sekä osaan katutason liiketiloista, rakennuksen kellarissa sijaitseviin juhlatiloihin että leveitä rappusia pitkin kattotasanteelle.

Jaatisia pidetään lasiarkkitehtuurin osaajina ja laajoja lasipintoja on hyödynnetty myös muissa heidän Riihimäellä sijaitsevissa rakennuksissaan. Rity-talossa hyödynnettiin pilaripalkkirakennetta, joka mahdollisti sisätilojen muunneltavuuden kevyiden väliseinien paikkaa vaihtamalla. Modulaari muunneltavuus oli erityisen tarpeellinen katutason myymälätiloissa, joissa onkin vuosikymmenien aikana ollut paljon erilaisia toimijoita ja tilajakoa on muutettu useasti. Varhaisimmassa vaiheessa katutason tiloissa toimi mm. Alkon ja Askon myymälät, Työväen säästöpankin konttori sekä Kivitasku-baari. Toisessa kerroksessa toimi ravintola-Rity ja ylimmässä kerroksessa oli kaksi asuntoa ja lisäksi tilat työväenyhdistyksen toimintaa varten.

Vuodelta 1975 olevat Rakennustoimisto A. Puolimatkan laatimat laajennuspiirustukset osoittavat, että Rity-taloa oli tarkoitus laajentaa. Suunnitelmissa oli rakentaa tilat näyttämölle ja juhlasalille, jolloin vanha juhlasali olisi muutettu keilahalliksi. Samalla oli tarkoitus laajentaa ravintolan tiloja kattotasanteelle ja rakentaa täysin uusi asuinkerrostalo Rity-talon taakse. Suunniteltu kerrostalo olisi sijainnut suunnilleen samalla paikalla kuin nykyinen uudisrakennus Rityn takana. Suunnitelmia ei kuitenkaan toteutettu. Vuonna 1977 päivättyjen Puolimatka yhtymän piirustusten mukaan katutason liiketiloja laajennettiin atriumpihassa niin, että oikeanpuoleinen seinä ulottui keskellä sijaitseviin rappusiin saakka. Tämä muutos vaikutti merkittävästi rakennuksen alkuperäiseen arkkitehtoniseen ilmeeseen, sillä avara atriumpiha muuttui laajennuksen myötä vain kapeaksi käytäväksi.

Vieläkin merkittävämpi muutos rakennuksen ulkoasuun tapahtui 1980-luvun alussa, kun toisen kerroksen ravintolaan tehtiin laajennus. Valmistuttuaan Rity-talossa oli Jaatisten piirrosten pohjalta koko toisen kerroksen seinäpintaa peittävän ikkunaseinämän ympäröivä pylväskuja. Ylin kerros on kahdesta alemmasta kerroksesta poiketen päällystetty yhtenäisellä valkosementtilaatalla ja vain sen kahdessa päädyssä on kapeat nauhaikkunarivit. Kattotasanteelta kohoavat rytmikkäät valkoiset betonipylväät ja toisen kerroksen lasiseinä loivat visuaalisen illuusion ylimmän kerroksen raskaan rakennusmassan leijumisesta kevyesti ilmassa. Pylväiden muodostama käytävä oli myös luonteva paikka ravintolan ulkoterassille. Tämä arkkitehtoninen yksityiskohta menetettiin kun toisen kerroksen ravintolatilat laajennettiin ulottumaan entisiin pylväisiin asti. Arkkitehti Pentti Mannilan suunnitelman pohjalta tehty laajennus oli ehkä perusteltu ravintolan toiminnan kannalta, mutta rakennuksen yleisilmeelle se teki merkittävän muutoksen huonompaan.

Rity-talolle tehtiin laajempi pitkään harkittu peruskorjaus vuonna 1991. Korjauksen yhteydessä rakennuksen liike-, toimisto- ja kokoontumistiloja paranneltiin ja muokattiin uusien tarpeiden mukaan. Yksi merkittävistä muutoksista oli vuonna 1977 atriumpihaan tehdyn kahvilatilan laajennuksen poistaminen ja seinän siirtäminen takaisin alkuperäiselle paikalleen. Muutos palautti sisäpihalle ja alakerran julkisivulle sen 1960-lukuiset mittasuhteet. Kaupunkikuvallisesti yksi merkittävä muutos oli myös 2000-luvulla tapahtunut liikenteen uudelleenjärjestely Rity-talon edustalla. Aikaisemmin Hämeenkatu kulki suoraan rakennuksen edestä ja Rityn edustalla oli vain yhden autorivin paikoitustilat. Uuden tiejärjestelyn myötä Rity-talon edusta rauhoittui autoliikenteeltä kaksiriviseksi parkkipaikaksi kukkaistutuksineen ja liikenne ohjattiin Kolmiopuiston viertä suoraan Valtakadulle.

Rityyn ei ole 1990-luvun jälkeen tehty suurempia muutoksia tai korjauksia, mutta tilat ovat olleet jatkuvasti aktiivisessa käytössä. Nykyisin talon liiketiloista suurin osa on jatkuvasti käytössä, mutta tilojen, rakenteiden ja julkisivun peruskorjaustarve on jo ilmeinen. Rity-talon omistaa nykyisin Riihimäen Sosiaalidemokraatit, jotka ovat vuonna 2017 hakeneet rakennukselle purkulupaa sekä tontille kaavamuutosta ja lisärakennusoikeutta. Vielä 2017 purkupäätös ei ollut lehtitietojen mukaan vahvistettu, mutta tammikuussa 2018 tapahtunut vesivahinko kellarin juhlasalissa ja myönteinen purkulupa ilmeisesti löivät päätöksen lopulta lukkoon. Peruskorjauksen vaatiman suuren menoerän lisäksi isojen ikkunapinta-alojen kustannustehokkuus ja laajan tasakaton aiheuttamat rakenteelliset riskit on mainittu syinä purkupäätöksen tekemiseen. Rityn tilalle on suunnitteilla viisi- ja kahdeksankerroksiset asuinkerrostalot, joista korkeampi sijoittuisi Hämeenkadun ja Valtakäyrän risteykseen.

Rity-talon poistuminen Hämeenkadun katukuvasta on merkittävä asia keskustan rakennuskannassa. Vaikka rakennuksen arkkitehtonista arvoa ei ole pidetty riittävän merkittävänä ja kaupunkilaisten yleinen mielipide ei purkamista vastustakaan, tulee Hämeenkadun yläpään visuaalinen ilme muuttumaan merkittävästi, mikäli Rityn tontille rakennetaan kaksi korkeaa kerrostaloa. Yhtenäisenä jatkunut katulinja katkeaa korkean kerrostalon estäessä vapaan näkymän Hämeenkadulta Valtakadulle. Rity-talo on oivallinen esimerkki 1960-luvun betonirakennusten rakennussuojelun ja säilyttämisen ongelmallisuudesta. Taloudellisten, esteettisten mielipiteiden ja 1960-luvun purkuvimman aiheuttaman katkeruuden vaikuttaessa vaakakupissa, moni modernistinen betonirakennus on saanut purkutuomion. Toisaalta voidaan myös miettiä, kuinka monta säästettävän arvoista 1960-luvun rakennusta Hämeenkadulle jää Sokos-Karan ja Rityn purkamisen jälkeen?

Asunto Oy Uunilintu

Uunilintu on tarkasteltavissa olevista Hämeenkadun varrella olevista paikallisen rakennusyritys Teräskiilan rakentamista rakennuksista varhaisin. Sen on suunnitellut arkkitehti Kosti Torppe ja se valmistui alkuvuodesta 1958. Rakennuksen valmistumisaikaan myös Teräskiila oli vielä tuore rakennusyritys ja Riihimäen keskusta-alueen tehokas moderni rakentamisvaihe oli vasta alkamassa. Uunilintu on rakennettu vielä suurelta osin perinteisillä jälleenrakennuskauden työtavoilla ja rakennusmateriaaleilla. Rakennuksessa on paikalla muurattu tiilirunko ja betonia on käytetty vain julkisivun pylväsmäisissä ulosvedoissa. Rakennuksen muotokielessä on edelleen havaittavissa jälleenrakennuskaudelle tyypillisiä elementtejä, kuten harjakatto ja julkisivun hillityt yksityiskohdat sekä alunperin pinnassa ollut roiskerappaus.

Asunto Oy Riihitalo

Vuonna 1959 valmistunutta Riihitaloa on mielenkiintoisinta tarkastella verrattuna viereiseen Uunilinnun kerrostaloon. Kummatkin rakennukset ovat paikallisen Teräskiilan rakentamia, mutta niillä on eri arkkitehdit. Riihitalon suunnitteli yhdyskuntasuunnittelun professori ja kaupunkisuunnittelija Olli Kivinen (1921-1999). Rakennuksien valmistumisessa on vain vuosi eroa, mutta ne edustavat selvästi erilaista rakentamistyyliä. Kun Uunilintu on edelleen muotokieleltään jälleenrakennuskauden kerrostalo, on Riihitalo jo selvästi modernismista vaikutteita saanut uuden aikakauden asuinkerrostalo. Riihitalo muistuttaa julkisivultaan paljon Hämeenaukion hieman myöhempiä betonikerrostaloja kuin 1950-luvun romanttista rakennustyyliä. Rakennuksen julkisivussa on hyödynnetty uutta elementtimateriaalia, hiottua teräsbetonilevyä mosaiikkipinnalla. Toisin kuin Uunilinnussa ikkunat on aseteltu nauhamaisesti ja rytmikkäästi kulkemaan läpi Hämeenkadun julkisivun. Ainoa 1950-luvun rakennustyylistä muistuttava piirre on harjakatto, joka rakennuksessa on modernismille tyypillisen tasa- tai pulpettikaton sijaan. Rakennus sijaitsee selvästi sisennettynä Hämeenkadun katulinjasta toisin kuin Uunilinnun rakennus, joka on sijoitettu varsin ahtaasti Hämeenkadun ja Valtakäyrän risteykseen. // Tontilla sijaitsi aikaisemmin kaksikerroksinen puutalo, jonka katutasossa oli liiketiloja.

Asunto Oy Riihimäen Kultasirkku

Hämeenkadun tuorein uudisrakennus on valmistumassa vuoden 2018 loppuun mennessä. Rakennus on etupäässä asuinkerrostalo, mutta katutasossa on myös liiketilaa. Rakennus pyrkii sulautumaan Riihimäen kauppalanaikaisen liikekeskustan funkkisrakennuksiin ja onnistuu tässä hyvin. Rakennuksessa on paljon funktionaalisesta arkkitehtuurista lainattuja julkisivuelementtejä, kuten tasakatto, pelkistetty muotokieli ja porrasteinen kattoterassi. Rakennus on väritykseltään kellertävän vaalea, jolle katutason tumma väritys luo kontrastia.

KiinteistöOy Kolmiopuisto

Nelikerroksinen 2009 valmistunut asuinkerrostalo, jonka katutasossa on liiketilaa. Rakennuksessa on yhdeksän asuntoa ja se on rakennettu kiinni viereisiin Varmalan ja Seurahuoneen rakennuksiin. Näin Varpusen korttelin Hämeenkadun puoleinen julkisivu on saatu yhtenäiseksi rakennuslinjaksi. Uudisrakennuksen julkisivussa on kiinnitetty huomiota siihen, että rakennus sopii arkkitehtonisesti viereisten funkkisrakennusten tyyliin ja rakennusmassaan. Rakennuksen korkeudeksi on valittu viereisten talojen keskiarvo, jolloin talojen tasakatot muodostavat porrastetun kattolinjan kortteliin. Julkisivumateriaalina on käytetty vaaleaksi pinnoitettua betonia ja katutasossa kivilaattaa, tehosteina on käytetty siniseksi maalattua terästä kaiteissa. Lasitetut parvekkeet on toteutettu julkisivuun sisennettyinä, jotta rakennuslinja pysyisi ehyenä.

Varmala

Varmalan liiketalo valmistui alkujaan 1920-luvun lopulla ja edusti tyyliltään klassismia. Kivirakennus oli kaksikerroksinen ja se on nimetty omistajansa mukaan. Vanhassa rakennuksessa oli harjakatto ja julkisivussa oli ensimmäisen ja toisen kerroksen välissä horisontaalinen koristelista. Asuinkerroksen ikkunat olivat pienehköt, katutasoa hallitsivat symmetrisesti sijoitetut näyteikkunat. Rakennus oli vaalea ja rapattu tasaiseksi ajan tyylin mukaisesti. Varmala kärsi isoja vaurioita talivisodan pommituksissa alkuvuodesta 1940, minkä vuoksi se rakennettiin uudelleen vanhojen perustusten päälle seuraavana vuonna. Rakennusmestari Oiva Aholan laatimien piirustusten mukaisesti rakennuksesta tuli kerrosta korkeampi ja julkisivultaan pelkistetympi versio alkuperäisestä. Vanhasta koristelistasta sijainnista luovuttiin ja harjakatto korvattiin modernilla tasakatolla, vaikka sen toteuttaminen välirauhan aikaan olikin haasteellista. Uuden Hämeenkadun julkisivun keskeisin yksityiskohta on rakennuksen keskellä sijaitseva pääsisäänkäynti, jota korostettiin koristelistojen avulla.

Seurahuone

Rakennuksen muodonmuutos – Seurahuone

Hämeenkadun varrella, Kauppakadun risteyksessä sijaitseva vanha Seurahuoneen talo omaa kiinnostavan rakennushistorian. Nykyinen 1940-luvun funkkistyylinen kivirakennus on itse asiassa talon toinen versio. Alkuperäinen talo valmistui jo vuonna 1920 arkkitehtonisesti hyvin erilaista tyyliä edustavana liikekeskustan varhaisimpana suurikokoisena liikerakennuksena. V. Varmanen kuvaa vuonna 1946 vanhan ja uuden rakennuksen eroja seuraavasti:

[…] Hämeenkadun varteen valmistui ensimmäinen oikea kaupunkirakennus, nyk. seurahuoneen talo. […] Seurahuoneen talon rakennutti Oy. Elantola […] Talo muistutti Hämeenkadulta katsottuna “sänkyä” yläosaltaan, ja kolmas kerros oli perin matala. Kun sen nyt talvisodan aikana pommit rouhivat, niin se korotettiin 4. Kerroksiseksi ja rakennettiin muuten ympäristöönsä sopivammaksi.

Riihimäen Elantola Oy perustettiin vuonna 1912 ja se keskittyi aluksi leipomo- ja panimotuotteiden valmistukseen ja myyntiin. Myöhemmin toiminta laajeni myös virvoitusjuomien valmistukseen. Vuonna 1914 yhtiön nimessä mainittiin jo “Höyryleipomo, mallas- ja virvoitusjuomatehdas” ja sen valikoimasta löytyi muun muassa simaa, Elantola-Portteria ja -Olutta, tynnyrikaljaa ja erikoisuuksina “chokolé”-juomaa ja bulgarialaisella reseptillä valmistettua kefiiriä. Alusta alkaen yhtiön ajatuksena oli perustaa oma kahvilaliike valmistettavien tuotteiden myymiseen ja tarjoiluun. Yhtiön menestymisen myötä ajankohtaistui ajatus kokonaan uuden liikerakennuksen rakentamisesta tarkoitusta varten.

Uuden kaupparakennuksen rakennustyöt aloitettiin elokuussa 1919 arkkitehti Väinö Vähäkallion (1886-1959) piirustusten pohjalta. Rakennusmestarina toimi J.E. Valorinta (joka tunnettiin aikaisemmin nimellä J. Emil Olander, 1874-1945). Rakennusvaihetta viivästyttivät rakennusainepula ja sisällissodan jälkeiset vaikeat olot, mutta Elantolan liikerakennus saatiin lopulta valmiiksi vuonna 1920. Riihimäen Sanomat kertoo keskustan tuohon aikaan huomiota herättävästä rakennuksesta seuraavasti:

[…] talon nyt valmistuttua voidaan todeta, että se on sota-ajan yritteliäisyyden tuotteeksi maaseutuoloissa varsin huomattava saavutus. […] Uusi liiketalo sisältää alimmassa kerroksessa seitsemän liikehuoneistoa ja pienen tupakkakioskin. Toinen kerros on kokonaan omistettu liikkeen kahvila- ja ruokalahuoneistoksi ja on sellaisena aito helsinkiläismallinen. Paitsi avaraa kahvila- ja ruokasalia käsittää huoneisto pallohuoneen ja pari yksityishuonetta, joista toinen on järjestetty erikoisesti myös pienempiä kokouksia varten. Ylin kerros käsittää pari yksityisasuntoa molemmissa viisi huonetta, palvelijain huoneen ja keittiön. Rakennus kokonaisuudessaan on varustettu kaikilla nykyajan mukavuuksilla.

Lehti jatkaa laajaa esittelyään kertoen katutasossa olevien liiketilojen toimijoista tarkemmin. Liiketiloissa aloitti toimintansa Elantolan oman myymälän lisäksi Aaro Airamon kangas- ja lyhyttavaraliike, Tupakkaliike Saima, Kemikaliokauppa Astrea, Kelloseppä S. Jahkosen kello- ja kultatavaraliike, Riihimäen tukku- ja agenttuuriliike, Riihimäen Jalkine- ja Valjasliike. Riihimäen keskustassa ei ollut aiemmin ollut vastaavan kokoluokan liikerakennusta, jossa olisi yhtä monta liikkeenharjoittajaa saman katon alla. Avajaispäivänä riihimäkeläisille tarjottiin tervetuliaiskahvit ja kiinnostus uutta liikerakennusta ja kahvilatiloja kohtaan oli ymmärrettävästi suurta. Riihimäen Sanomat kiteyttää vielä lopuksi rakennusta kohtaan tunnettua innostusta ja odotuksia: [s]analla sanoen on Elantolan uusi liiketalo tavaratalo, jossa voi tyydyttää jotenkin kaikki aineellisen elämän tarpeet. Suomen ensimmäinen tavaratalo, Stockmann, avattiin Helsingissä vuonna 1862. Elantola oli toki kaukana siitä, mitä tavaratalolla ymmärrettiin, mutta pienelle paikkakunnalle aidosti “helsinkiläismallinen” rakennus toi tuulahduksen isosta kaupungista ja loi uskoa Riihimäen kehittymiseen aidosti kaupunkimaiseksi taajamaksi.

Rakennuksen suunnitellut Väinö Vähäkallio, joka on mm. suunnitellut Suomen ensimmäisen uimahallin Yrjönkadulle Helsinkiin. Vähäkallio oli arkkitehtina kiinnostunut rakennustekniikasta ja hän ymmärsi liikerakennuksissa tasokkaan arkkitehtuurin merkityksen keinona houkutella asiakkaita. Vähäkallio oli vuosisadan alkupuolella kiinnostunut tiilirakentamisesta ja julkisivujen puhtaaksimuurauksesta. Vuosisadan alussa tiilen laatu oli vielä epätasaista, minkä vuoksi sitä käytettiin julkisivumateriaalina lähinnä kasarmi-, rautatie- ja tuotantorakennuksissa. Julkisivujen puhtaaksimuuraus yleistyi 1910-luvulla kun valmistustekniikka kehittyi, mm. Stockmannin uuden tavaratalon (1930) julkisivussa hyödynnettiin Paloheimon fasaditiiliä. Tiilen arvostusta julkisivumateriaalina nosti vuosisadan alun kansallismielisessä ilmapiirissä myös sen luonne kotoperäisenä materiaalina.

Elantolan tiiliseinät olivat paikalleen muurattuja, mikä oli yleinen käytäntö aina 1900-luvun puoliväliin saakka. Vähäkallion suunnittelemien tiilirakennusten yhtenä tunnuspiirteenä oli Paloheimon tiilitehtaan tuotteiden suosiminen. Vähäkalliolla oli läheiset suhteet Paloheimoihin ja tämä selittäneekin myös sen, miksi juuri hän valikoitui Elantolan liikerakennuksen suunnittelijaksi. Yksi Elantolan alkuperäisistä perustajajäsenistä oli Santamäen tiilitehtaan (myöhemmin Paloheimon) perustaja Hjalmar Gabriel Paloheimo (vuoteen 1906 saakka Brander, 1864-1919). H.G. Paloheimo ehti menehtyä ennen Elantolan rakentamisen aloittamista, mutta hänellä oli varmasti vahva vaikutus rakennuksen arkkitehdin valinnassa. Todennäköisesti uusia Paloheimon uusia fasaditiiliä ei päästy vielä hyödyntämään Elantolan julkisivussa, sillä julkisivutiilien valmistukseen erikoistunut Santamäen uudistunut tehdas aloitti toimintansa vasta vuonna 1921. Fasaditiilten valmistus oli kuitenkin H.G. Paloheimon suunnitelmissa ja todennäköisesti alkuperäisenä ajatuksena oli hyödyntää rakennuksessa yrityksen uusinta rakennusmateriaalia.

Vähäkallio hyödynsi 1910-luvulla julkisivuissa puhtaaksimuurauksen ja rapattujen koristeaiheiden yhdistämistä. Aino Niskasen mukaan Vähäjärven tiilirakennusten koristeellisuus syntyi tiilen ja saumauksen värikontrasteista, holvikaarista, kerros- ja räystäslistojen alla olevista koristelimityksistä sekä räystäiden ja sisäänkäyntien reunustamisesta ulkonevin tiilikerroin. Kaikkia edellä mainittuja elementtejä on nähtävissä Elantolan liikerakennuksessa, joka edustaa Vähäjärven varhaisimpia tiilijulkisivuja. Valitettavasti Elantolan tiilijulkisivua joutuu nykyisin tarkastelemaan vain valokuvien pohjalta, sillä rakennus vaurioitui pahasti talvisodan pommituksissa alkuvuonna 1940.

Riihimäeltä löytyy kuitenkin toinenkin esimerkki Vähäkallion suunnittelemasta puhtaaksimuuratusta rakennuksesta, jonka julkisivua tarkastelemalla voi kuvitella, miltä Hämeenkadun varressa seissyt Elantola on aikanaan näyttänyt. Museokadulla sijaitseva Casa Vendén (1929-1930) on alkujaan yksityistaloksi suunniteltu, mutta vuodesta 1933 vuoteen 1940 Riihimäen synnytyslaitoksena toiminut noppamainen kaksikerroksinen rakennus. Vaikka rakennus onkin tyyliltään hyvin erilainen kuin Elantolan liikerakennus, on siinäkin julkisivussa havaittavissa koristeellista tiilenkäsittelyä.

Pommitusten jälkeen pommien runtelema rakennus päätettiin korjata ensi tilassa. Rakennuksessa toiminut Riihimäen Elantola Oy oli jo aiemmin lopettanut toimintansa 1930-luvun alun pula-ajan aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien johdosta. Vanhassa rakennuksessa oli vuodesta 1935 lähtien toiminut Riihimäen Seurahuone, jonka toiminnan turvaamiseksi uusi rakennus tuli saada rakennettua nopeassa aikataulussa. Riihimäen Sanomat uutisoi rakennussuunnitelmia 29.8.1940 seuraavasti: “[p]ommituksessa pahoin vahingoittunut Seurahuoneen talo rakennetaan entistä ehommaksi. Talosta, jonka piirustukset on jo vahvistettu, tulee 4-kerroksinen ja on sen määrä valmistua vuoden vaihteessa.” Rakennustyöt kestivät hieman suunniteltua pitempään, mutta lopulta helmikuussa 1941 lehdessä julkaistiin mainos Hotelli Seurahuoneen avajaisista 12.2.1941.

Avajaisia seuraavana päivänä lehdessä esiteltiin uutta rakennusta valokuvalla varustetussa artikkelissa.

Entistä ehompana kohoaa Riihimäki Seurahuone, jonka sota sorti viime talvena, on nyt rakennettu uhkeaksi ja tyyliltään nykyaikaisemmaksi kuin se ennen oli […]. Samalla olemme saaneet paikkakunnallemme hotellin, jollaisesta täällä on ollut puute. […] Hotelli Seurahuone […] käsittää 14 huonetta matkustajia varten, tilavan ja valoisan ravintolan suurine eteisauloineen sekä tarjoiluvälikköineen, kassaosaston ja siihen liittyvän konttorihuoneen, kabinetin sekä tietysti hyvin järjestetyn keittiön. […] Paitsi edellä mainittua hotellia sulkee rakennus piiriinsä 6 liikehuoneistoa ja johtajan asunnon. Tämän paikkakuntamme ulkoasua somistavan rakennuksen rakennuttajana on ollut johtaja V. Salminen ja rakennustyöt valvonut rakennusmestari E. Jokinen.

Mielenkiintoista on, ettei tekstissä mainita rakennuksen suunnittelijaa lainkaan. Tutkimuslähteissä Seurahuoneen valmistumisvuodeksi on mainittu virheellisesti vuosi 1948 ja suunnittelijaksi Riihimäellä paljon rakennuksia 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa suunnitellut arkkitehti Veli Valorinta. Koska Seurahuoneen alkuperäiset piirustukset ovat kadoksissa, ei täyttä varmuutta rakennuksen suunnittelijasta voida lähteiden perusteella antaa. Veli Valorinta kuitenkin valmistui Teknillisestä korkeakoulusta arkkitehdiksi vasta vuonna 1942, joten on hieman epätodennäköistä, että hän olisi opiskeluaikanaan suunnitellut rakennusta. Todennäköisempää onkin, että rakennuksen uudet suunnitelmat laati 1920-luvun rakennuksen rakennusmestarina toiminen J. Emil Valorinta, joka on laatinut useita rakennuspiirustuksia rakennustöiden valvonnan lisäksi. Erityisen todennäköistä tämä on, kun ottaa huomioon, että uusi rakennus tehtiin osittain vanhan rakennuksen perustusten päälle ja näin ollen suunnittelijan oli hyvä tuntea alkuperäinen rakennus hyvin.

Uusi rakennus valmistui vanhan 1920-luvun rakennuksen perustusten päälle ja ensimmäinen kerros on osittain perua vanhasta Vähäkallion suunnittelemasta tiilirakennuksesta. Rakennus on kuitenkin muuten hyvin eri tyylinen kuin alkuperäisen. Ennen Elantolan rakennuksen vaurioitumista talvisodan pommituksissa alkuvuodesta 1940, ehti viereiselle Hämeenkadun tontille kohota uusi ja virtaviivainen Ahjon tavaratalon funkkisrakennus. Ahjon rakennus antoi Hämeenkadulle uutta modernia kaupunki-ilmettä ja se oli arkkitehtonisesti täysin eri tyyppinen kuin Elantolan rakennus. Ahjon oli määrä valmistua joulukuussa 1939, mutta talvisodan puhkeaminen pitkitti rakennuksen avaamista yleisölle. Sen sijaan rakennuksen kellari toimi yhtenä keskusta-alueen pommisuojista ilmahyökkäysten aikana. Loppujen lopuksi vanha Elantola ja Ahjo ehtivät olla samanaikaisesti osa Hämeenkadun kaupunkikuvaa vain muutaman kuukauden ajan, ennen kuin pommit tuhosivat vanhan tiilirakennuksen ja 1920-luvun versio tavaratalosta jäi lopullisesti historiaan. Riihimäen kirjaston ala-aulassa olevassa pienoismallissa, joka esittää kauppalaa vuonna 1939, voi konkreettisesti nähdä, miltä kahdelle eri aikakaudelle kuuluvat rakennukset näyttivät rinta rinnan kauppalan keskustassa.

Elantolan vaurioitumisen jälkeen uutta Seurahuoneen rakennusta ei enää haluttu rakentaa menneiden vuosikymmenten tyylin mukaiseksi vaan senkin haluttiin arkkitehtonisesti edustavan uutta modernia aikakautta osana eteenpäin katsovaa kauppalan keskustaa. Rakennuksen julkisivu rapattiin vaaleaksi ja monimutkaiset julkisivukoristukset ja yksityiskohdat saivat väistyä selkeän kuutiomaisen muodon tieltä. Tasakattoisen uudisrakennuksen korkeutta lisättiin hieman ja ikkuna-aukot ryhmiteltiin symmetrisesti koko rakennuksen alalle. Vanhaa ja uutta rakennusta ei helposti tunnista samalle kivijalalle tehdyiksi, mutta Seurahuoneeseen on kuitenkin jäänyt hieman vanhan Elantolan rakennuksen elementtejä. Elantolan julkisivusta säästettiin katutason kivijalka, näyteikkunarytmitys sekä pääoven yläpuolella ollut erkkeriulkonema/-yksityiskohta, vaikkakin moderniin tyyliin sopivaksi muokattuna.

uuden apteekin talo, ent. säästöpankintalo

Rakennus on alkujaan valmistunut vuonna 1934 Riihimäen Uuden Apteekin taloksi. Rakennuspiirustukset laati arkkitehti Marius af Schultén (1890-1978, muotoilijan ja Artekin taiteellisen johtajan Ben af Schulténin isä)). Alkuperäinen kivirakennus oli kaksikerroksinen ja siinä oli jyrkähkö harjakatto. Tyyliltään rakennus edusti enemmän klassismia kuin funktionalismia. Julkisivu oli jaettu geometrisesti sektoreihin ja ikkunat olivat pienehköt ja keskenään symmetrisesti sijoitellut. // Vuonna 1958 rakennuksessa aloitti toimintansa apteekin lisäksi Riihimäen Säästöpankki. Pankkitoiminnan aloittaminen edellytti laajennus- ja remonttitöitä, jotka laajennettiin koskemaan koko rakennusta. Martti Jaatisen ja Seppo Valjuksen piirustusten pohjalta taloa laajennettiin uudisrakennusosalla, johon pankin tilat sijoitettiin ja vanhaa apteekkiosaa korotettiin. Laajennusosan raja on nykyisessä rakennuksessa Hämeenkadun julkisivussa vasemmalla ensimmäisen ja toisen ikkuna välissä. Koko rakennusmassaa korotettiin yhdellä kerroksella ja samalla harjakattoa loivennettiin selvästi. Remontin yhteydessä rakennuksen julkisivusta myös riisutttiin alkuperäisiä klassismin piirteitä, kuten seinäpinnan geometrista jaottelua. Julkisivusta tuli muutosten myötä pelkistetympi ja vähäeleisempi. // Vuonna 1967 rakennusta laajennettiin Kauppakadun puolelle, johon rakennettiin kuusikerroksinen asuinkerrostalo, joka liitettiin Uuden Apteekin taloon kaksikerroksisella liiketilaosalla. Uudisrakennukset on sijoitettu tontin sisään ja Kauppakadun varteen tehtiin paikoitustilaa.

Hämeenkatu 36

Rakennus edustaa tyypillistä 1960-luvun modernistista betonirunkoista pienkerrostaloa. Julkisivussa on tumma tiiliverhous (Preeria 22” tiili) sekä nauhamaisesti sommitellut ikkunat, joiden välissä on tummaa Securit-julkisivulasia. Rakennus on kuutionmallinen ja siinä on tasakatto. Alkuperäisissä piirustuksissa rakennukselle on piirretty harjakatto.