hameenkadulla

Seurahuone

Kuva: Juho Haavisto

Hämeenkadun varrella, Kauppakadun risteyksessä sijaitseva vanha Seurahuoneen talo omaa kiinnostavan rakennushistorian. Nykyinen 1940-luvun funkkistyylinen kivirakennus on itse asiassa talon toinen ”versio”. Alkuperäinen talo valmistui jo vuonna 1920 arkkitehtonisesti hyvin erilaista tyyliä edustavana keskustan varhaisimpana suurikokoisena liikerakennuksena. V. Varmanen kuvaa vuonna 1946 vanhan ja uuden rakennuksen eroja seuraavasti:

[…] Hämeenkadun varteen valmistui ensimmäinen oikea kaupunkirakennus, nyk. seurahuoneen talo. […] Seurahuoneen talon rakennutti Oy. Elantola […] Talo muistutti Hämeenkadulta katsottuna “sänkyä” yläosaltaan, ja kolmas kerros oli perin matala. Kun sen nyt talvisodan aikana pommit rouhivat, niin se korotettiin 4. Kerroksiseksi ja rakennettiin muuten ympäristöönsä sopivammaksi.

Riihimäen Elantola Oy perustettiin vuonna 1912 ja se keskittyi aluksi leipomo- ja panimotuotteiden valmistukseen ja myyntiin. Myöhemmin toiminta laajeni myös virvoitusjuomien valmistukseen. Vuonna 1914 yhtiön nimessä mainittiin jo “Höyryleipomo, mallas- ja virvoitusjuomatehdas” ja  sen valikoimasta löytyi muun muassa simaa, Elantola-Portteria ja -Olutta, tynnyrikaljaa ja erikoisuuksina “chokolé”-juomaa ja bulgarialaisella reseptillä valmistettua kefiiriä. Alusta alkaen yhtiön ajatuksena oli perustaa oma kahvilaliike valmistettavien tuotteiden myymiseen ja tarjoiluun. Yhtiön menestymisen myötä ajankohtaistui ajatus kokonaan uuden liikerakennuksen rakentamisesta tarkoitusta varten.

Uuden kaupparakennuksen rakennustyöt aloitettiin elokuussa 1919 arkkitehti Väinö Vähäkallion (1886-1959) piirustusten pohjalta. Rakennusmestarina toimi J.E. Valorinta (joka tunnettiin aikaisemmin nimellä J. Emil Olander, 1874-1945). Rakennusvaihetta viivästyttivät rakennusainepula ja sisällissodan jälkeiset vaikeat olot, mutta Elantolan liikerakennus saatiin lopulta valmiiksi vuonna 1920. Riihimäen Sanomat kertoo keskustan tuohon aikaan huomiota herättävästä rakennuksesta seuraavasti:

[…] talon nyt valmistuttua voidaan todeta, että se on sota-ajan yritteliäisyyden tuotteeksi maaseutuoloissa varsin huomattava saavutus. […] Uusi liiketalo sisältää alimmassa kerroksessa seitsemän liikehuoneistoa ja pienen tupakkakioskin. Toinen kerros on kokonaan omistettu liikkeen kahvila- ja ruokalahuoneistoksi ja on sellaisena aito helsinkiläismallinen. Paitsi avaraa kahvila- ja ruokasalia käsittää huoneisto pallohuoneen ja pari yksityishuonetta, joista toinen on järjestetty erikoisesti myös pienempiä kokouksia varten. Ylin kerros käsittää pari yksityisasuntoa molemmissa viisi huonetta, palvelijain huoneen ja keittiön. Rakennus kokonaisuudessaan on varustettu kaikilla nykyajan mukavuuksilla.

Lehti jatkaa laajaa esittelyään kertoen katutasossa olevien liiketilojen toimijoista tarkemmin. Liiketiloissa aloitti toimintansa Elantolan oman myymälän lisäksi Aaro Airamon kangas- ja lyhyttavaraliike, Tupakkaliike Saima, Kemikaliokauppa Astrea, Kelloseppä S. Jahkosen kello- ja kultatavaraliike, Riihimäen tukku- ja agenttuuriliike, Riihimäen Jalkine- ja Valjasliike. Riihimäen keskustassa ei ollut aiemmin ollut vastaavan kokoluokan liikerakennusta, jossa olisi yhtä monta liikkeenharjoittajaa saman katon alla. Avajaispäivänä riihimäkeläisille tarjottiin tervetuliaiskahvit ja kiinnostus uutta liikerakennusta ja kahvilatiloja kohtaan oli ymmärrettävästi suurta. Riihimäen Sanomat kiteyttää vielä lopuksi rakennusta kohtaan tunnettua innostusta ja odotuksia: [s]analla sanoen on Elantolan uusi liiketalo tavaratalo, jossa voi tyydyttää jotenkin kaikki aineellisen elämän tarpeet. Suomen ensimmäinen tavaratalo, Stockmann, avattiin Helsingissä vuonna 1862. Elantola oli toki kaukana siitä, mitä tavaratalolla ymmärrettiin, mutta pienelle paikkakunnalle aidosti “helsinkiläismallinen” rakennus toi tuulahduksen isosta kaupungista ja loi uskoa Riihimäen kehittymiseen aidosti kaupunkimaiseksi taajamaksi.

Rakennuksen on suunnitellut Väinö Vähäkallio, joka on mm. suunnitellut Suomen ensimmäisen uimahallin Yrjönkadulle Helsinkiin. Vähäkallio oli arkkitehtina kiinnostunut rakennustekniikasta ja hän ymmärsi liikerakennuksissa tasokkaan arkkitehtuurin merkityksen keinona houkutella asiakkaita. Vähäkallio oli vuosisadan alkupuolella kiinnostunut tiilirakentamisesta ja julkisivujen puhtaaksimuurauksesta. Vuosisadan alussa tiilen laatu oli vielä epätasaista, minkä vuoksi sitä käytettiin julkisivumateriaalina lähinnä kasarmi-, rautatie- ja tuotantorakennuksissa. Julkisivujen puhtaaksimuuraus yleistyi 1910-luvulla kun valmistustekniikka kehittyi, mm. Stockmannin uuden tavaratalon (1930) julkisivussa hyödynnettiin Paloheimon fasaditiiliä. Tiilen arvostusta julkisivumateriaalina nosti vuosisadan alun kansallismielisessä ilmapiirissä myös sen luonne kotoperäisenä materiaalina.

Elantolan tiiliseinät olivat paikalleen muurattuja, mikä oli yleinen käytäntö aina 1900-luvun puoliväliin saakka. Vähäkallion suunnittelemien tiilirakennusten yhtenä tunnuspiirteenä oli Paloheimon tiilitehtaan tuotteiden suosiminen. Vähäkalliolla oli läheiset suhteet Paloheimoihin ja tämä selittäneekin myös sen, miksi juuri hän valikoitui Elantolan liikerakennuksen suunnittelijaksi. Yksi Elantolan alkuperäisistä perustajajäsenistä oli Santamäen tiilitehtaan (myöhemmin Paloheimon) perustaja Hjalmar Gabriel Paloheimo (vuoteen 1906 saakka Brander, 1864-1919). H.G. Paloheimo ehti menehtyä ennen Elantolan rakentamisen aloittamista, mutta hänellä oli varmasti vahva vaikutus rakennuksen arkkitehdin valinnassa. Todennäköisesti uusia Paloheimon fasaditiiliä ei päästy vielä hyödyntämään Elantolan julkisivussa, sillä julkisivutiilien valmistukseen erikoistunut Santamäen uudistunut tehdas aloitti toimintansa vasta vuonna 1921. Fasaditiilten valmistus oli kuitenkin H.G. Paloheimon suunnitelmissa ja todennäköisesti alkuperäisenä ajatuksena oli hyödyntää rakennuksessa yrityksen uusinta rakennusmateriaalia.

Vähäkallio hyödynsi 1910-luvulla julkisivuissa puhtaaksimuurauksen ja rapattujen koristeaiheiden yhdistämistä. Vähäkallion tuotantoa kattavasti tutkineen Aino Niskasen mukaan Vähäjärven tiilirakennusten koristeellisuus syntyi tiilen ja saumauksen värikontrasteista, holvikaarista, kerros- ja räystäslistojen alla olevista koristelimityksistä sekä räystäiden ja sisäänkäyntien reunustamisesta ulkonevin tiilikerroin. Kaikkia edellä mainittuja elementtejä on nähtävissä Elantolan liikerakennuksessa, joka edustaa Vähäjärven varhaisimpia tiilijulkisivuja. Valitettavasti Elantolan tiilijulkisivua joutuu nykyisin tarkastelemaan vain valokuvien pohjalta, sillä rakennus vaurioitui pahasti talvisodan pommituksissa alkuvuonna 1940.

Riihimäeltä löytyy kuitenkin toinenkin esimerkki Vähäkallion suunnittelemasta puhtaaksimuuratusta rakennuksesta, jonka julkisivua tarkastelemalla voi kuvitella, miltä Hämeenkadun varressa seissyt Elantola on aikanaan näyttänyt. Museokadulla sijaitseva Casa Vendén (1929-1930) on alkujaan yksityistaloksi suunniteltu, mutta vuodesta 1933 vuoteen 1940 Riihimäen synnytyslaitoksena toiminut noppamainen kaksikerroksinen rakennus. Vaikka rakennus onkin tyyliltään hyvin erilainen kuin Elantolan liikerakennus, on siinäkin julkisivussa havaittavissa koristeellista tiilenkäsittelyä.

Pommitusten jälkeen pommien runtelema rakennus päätettiin korjata ensi tilassa. Rakennuksessa toiminut Riihimäen Elantola Oy oli jo aiemmin lopettanut toimintansa 1930-luvun alun pula-ajan aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien johdosta. Vanhassa rakennuksessa oli vuodesta 1935 lähtien toiminut Riihimäen Seurahuone, jonka toiminnan turvaamiseksi uusi rakennus tuli saada rakennettua nopeassa aikataulussa. Riihimäen Sanomat uutisoi rakennussuunnitelmia 29.8.1940 seuraavasti: “[p]ommituksessa pahoin vahingoittunut Seurahuoneen talo rakennetaan entistä ehommaksi. Talosta, jonka piirustukset on jo vahvistettu, tulee 4-kerroksinen ja on sen määrä valmistua vuoden vaihteessa.” Rakennustyöt kestivät hieman suunniteltua pitempään, mutta lopulta helmikuussa 1941 lehdessä julkaistiin mainos Hotelli Seurahuoneen avajaisista 12.2.1941.

Avajaisia seuraavana päivänä lehdessä esiteltiin uutta rakennusta valokuvalla varustetussa artikkelissa.

Entistä ehompana kohoaa Riihimäki Seurahuone, jonka sota sorti viime talvena, on nyt rakennettu uhkeaksi ja tyyliltään nykyaikaisemmaksi kuin se ennen oli […]. Samalla olemme saaneet paikkakunnallemme hotellin, jollaisesta täällä on ollut puute. […] Hotelli Seurahuone […] käsittää 14 huonetta matkustajia varten, tilavan ja valoisan ravintolan suurine eteisauloineen sekä tarjoiluvälikköineen, kassaosaston ja siihen liittyvän konttorihuoneen, kabinetin sekä tietysti hyvin järjestetyn keittiön. […] Paitsi edellä mainittua hotellia sulkee rakennus piiriinsä 6 liikehuoneistoa ja johtajan asunnon. Tämän paikkakuntamme ulkoasua somistavan rakennuksen rakennuttajana on ollut johtaja V. Salminen ja rakennustyöt valvonut rakennusmestari E. Jokinen.

Mielenkiintoista on, ettei tekstissä mainita rakennuksen suunnittelijaa lainkaan. Tutkimuslähteissä Seurahuoneen valmistumisvuodeksi on mainittu virheellisesti vuosi 1948 ja suunnittelijaksi Riihimäellä paljon rakennuksia 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa suunnitellut arkkitehti Veli Valorinta. Koska Seurahuoneen alkuperäiset piirustukset ovat kadoksissa, ei täyttä varmuutta rakennuksen suunnittelijasta voida lähteiden perusteella antaa. Veli Valorinta kuitenkin valmistui Teknillisestä korkeakoulusta arkkitehdiksi vasta vuonna 1942, joten on hieman epätodennäköistä, että hän olisi opiskeluaikanaan suunnitellut rakennusta. Todennäköisempää onkin, että rakennuksen uudet suunnitelmat laati 1920-luvun rakennuksen rakennusmestarina toiminen J. Emil Valorinta, joka on laatinut useita rakennuspiirustuksia rakennustöiden valvonnan lisäksi. Erityisen todennäköistä tämä on, kun ottaa huomioon, että uusi rakennus tehtiin osittain vanhan rakennuksen perustusten päälle ja näin ollen suunnittelijan oli hyvä tuntea alkuperäinen rakennus hyvin.

Uusi rakennus valmistui vanhan 1920-luvun rakennuksen perustusten päälle ja ensimmäinen kerros on osittain perua vanhasta Vähäkallion suunnittelemasta tiilirakennuksesta. Rakennus on kuitenkin alkuperäiseen verrattuna hyvin eri tyylinen.

Ennen Elantolan rakennuksen vaurioitumista talvisodan pommituksissa alkuvuodesta 1940, ehti viereiselle Hämeenkadun tontille kohota uusi ja virtaviivainen Ahjon tavaratalon funkkisrakennus. Ahjon rakennus antoi Hämeenkadulle uutta modernia kaupunki-ilmettä ja se oli arkkitehtonisesti täysin eri tyyppinen kuin Elantolan rakennus. Ahjon oli määrä valmistua joulukuussa 1939, mutta talvisodan puhkeaminen pitkitti rakennuksen avaamista yleisölle. Sen sijaan rakennuksen kellari toimi yhtenä keskusta-alueen pommisuojista ilmahyökkäysten aikana.

Loppujen lopuksi vanha Elantola ja Ahjo ehtivät olla samanaikaisesti osa Hämeenkadun kaupunkikuvaa vain muutaman kuukauden ajan, ennen kuin pommit tuhosivat vanhan tiilirakennuksen ja 1920-luvun versio tavaratalosta jäi lopullisesti historiaan. Riihimäen kirjaston ala-aulassa olevassa pienoismallissa, joka esittää kauppalaa vuonna 1939, voi konkreettisesti nähdä, miltä kahdelle eri aikakaudelle kuuluvat rakennukset näyttivät rinta rinnan kauppalan keskustassa.

Elantolan vaurioitumisen jälkeen uutta Seurahuoneen rakennusta ei enää haluttu rakentaa menneiden vuosikymmenten tyylin mukaiseksi vaan senkin haluttiin arkkitehtonisesti edustavan uutta modernia aikakautta osana eteenpäin katsovaa kauppalan keskustaa. Muutoksessa rakennuksen julkisivu rapattiin vaaleaksi ja monimutkaiset julkisivukoristukset ja yksityiskohdat saivat väistyä selkeän kuutiomaisen muodon tieltä. Tasakattoisen uudisrakennuksen korkeutta lisättiin hieman ja ikkuna-aukot ryhmiteltiin symmetrisesti koko rakennuksen alalle. Vanhaa ja uutta rakennusta ei helposti tunnista samalle kivijalalle tehdyiksi, mutta Seurahuoneeseen on kuitenkin jäänyt hieman vanhan Elantolan rakennuksen elementtejä. Elantolan julkisivusta säästettiin katutason kivijalka, näyteikkunarytmitys sekä pääoven yläpuolella ollut erkkeriulkonema/-yksityiskohta, vaikkakin moderniin tyyliin sopivaksi muokattuna.

 

 

LISÄTIETOJA

Rakennusvuosi: 1941 (vanha versio 1920)

Osoite: Hämeenkatu 29

Suunnittelijat: ,