hameenkadulla

Riihimäen seudun Osuuspankin talo

Kuva: Juho Haavisto

Arkkitehtitoimisto Jussi Iivosen ja Pentti Ahon suunnittelema Osuuspankin talo (1983) edustaa tyypillistä 1980-luvun liikerakennusarkkitehtuuria laatta- eli klinkkerijulkisivuineen.

Rakennuksen suunnittelussa on otettu onnistuneesti huomioon viereisen Mäkelän funkkistalon korkeus, porrastettu kattoterassi ja ikkunoiden asettelu, jotka toistuvat uudisrakennuksessa. Keskuskadun puoleinen osa rakennuksesta ei keskustele yhtä hyvin viereisten rakennusten kanssa vaan vaikuttaa hieman irtonaiselta erityisesti ulosvedetyn muotonsa ja myöhemmin lisätyn tuulikaapin laajennuksen kanssa.

HISTORIAA

Tontilla sijaitsi ennen Osuuspankin taloa kaksi pienempää liikerakennusta: Keskuskadun kulmassa pieni A. Renvallin kenkäliikkeen puutalo sekä 1930-luvun puolessa välissä puutalon ja Mäkelän talon väliin valmistunut funkkiskivitalo. Mäkelän talon viereiset matalat liikerakennukset olivat osa Puputin risteystä aina 1980-luvun alkuun saakka. Rakennukset säilyivät hyvin muuttumattomina aina purkamiseensa asti, mutta pieniä muutoksia julkisivussa toki tapahtui. Renvallin puutalon vasen puoli sijoittui 1930-luvulta lähtien osittain Keskuskadun katuväylälle, koska se oli rakennettu ennen uuden kadun avaamista. Asia korjaantui lopulta vasta vuonna 1963, jolloin rakennuksen vasen puoli purettiin ja uusi seinä päällystettiin silloin nykyaikaisella uutuudella, suorakaiteen muotoisilla mineriittilevyillä. Mineriittiseinä pysyi paikallaan aina vuoteen 1982, jolloin kummatkin liikerakennukset lopulta purettiin.

LISÄTIETOJA

Rakennusvuosi: 1983

Osoite: Hämeenkatu 30

Suunnittelijat: