kotikaupunkipolulla

Kaupungintalo

Kuva: Juho Haavisto

Kaupungintalo valmistui kauppalan virastotaloksi 1948, suunnittelija Veli Valorinta. Itäpäätyyn tehtiin kauppalankirjastolle varta vasten suunnitellut tilat, jotka olivat niin onnistuneet, että valtakunnallisestikin puhuttiin Riihimäen mallikirjastosta. Kirjasto muutti muualle vuonna 1965 ja tilat saatiin hallintokäyttöön. Kaupungintaloksi 1960 muuttunutta rakennusta laajennettiin 1973, suunnittelija Kalevi Väyrynen.

Kaupungiksitulon yhteydessä päätyseinään kiinnitettiin harmaasta graniitista veistetty Riihimäen kaupungin vaakuna, jonka on suunnitellut Arttu Brummer. Vaakunan heraldinen selitys kuuluu: “Kultaisen vyön jakama kilpi, jonka hopeisessa yläkentässä on seitsemän ylöspäin nousevaa punaista tulenliekkiä ja punaisessa ala­ kentässä kultainen lyhde.” Kuvioiden symboliikka liittyy Hausjärven maatalouteen, rautatien vaikutukseen ja Riihimäen laajamittaiseen teolliseen toimintaan.

Nykyisellään kaupungintalo toimii sisäilmaongelmien vuoksi Matkakeskukseen kuuluvassa tornitalossa.